Maailman ensimmäinen automaattikronografi – Seiko 6139

Vuosi 1969 on monelle kelloharrastajalle tärkeä vuosi: ihminen kävi kuussa ensimmäistä kertaa ja matkalla aikaa mittasi nykyään “kuukellona” tunnettu Omega Speedmaster, ensimmäinen kvartsirannekello esiteltiin, ja ensimmäinen automaatti-kronografi tuli markkinoille. Ensimmäinen näistä saavutuksista meni Sveitsiin, mutta jälkimmäiset kaksi Japaniin.

Kilpajuoksu

Kronografi, eli ajanottotoiminto, oli jo vanha keksintö. Automaattiveto oli sekin tuttu juttu, kelloa ei tarvinnut enää vetää nupista vaan senkin sai jättää automaattikoneiston huoleksi. Sen sijaan näiden yhdistelmää, eli automaattikronografia ei oltu saatu aikaiseksi – ennen vuotta 1969.

Valmistajat tiesivät että tällainen yhdistelmä olisi kova myyntivaltti, ja suorastaan kilpailivat siitä kuka saa tällaisen kellon markkinoille ensimmäiseksi. Loppusuoralla tahoja oli kolme: Zenith, Chronomatic-ryhmäksi kutsuttu Hamilton-Burenin, Heuerin ja Breitlingin yhteistyöprojekti, sekä tietysti Seiko.

Zenith oli aloittanut hankkeensa jo 1962 ja Chronomatic-ryhmä perustettiin sekin 60-luvun alussa. Seiko taas oli tuonut ensimmäisen oman kronografinsa markkinoille vasta juuri ennen Tokion kesäolympialaisia, 1964.

Kilpailu huipentui lopulta vuonna 1969, kun kaikki kolme kilpailijaa toivat omat automaattikronografinsa markkinoille. Zenith esitteli kellonsa heti tammikuussa, mutta markkinoille kellot ehtivät vasta ihan loppuvuodesta. Chronomatic-ryhmä taas esitteli kellonsa maaliskuussa, ja olivat näyttävästi esillä huhtikuun Baselworldin näyttelyssä. Kellot tulivat lopulta markkinoille vasta kesällä. Sen sijaan Seiko aloitti 6139-koneistolla varustettujen kellojen tuotantomallien (6139-6000 ja 6139-6010 ensimmäisenä) valmistuksen jo helmikuussa.

Erilaisia esittelyjä ja mainoskampanjoita oli siis liikkeellä heti vuoden alusta lähtien, ja nimesipä Zenith omansa “ensimmäiseksi” (= El Primero) – mikä osin pitää paikkansakin, olihan se näistä kolmesta ensimmäinen yleisölle esitelty. Markkinoille Zenith tuli kuitenkin kolmantena. Chronomatic-ryhmä taas saattoi saada omansa ensimmäisenä mm. omille kotimarkkinoilleen Eurooppaan ja USA:han. Joka tapauksessa, Seiko oli ensimmäinen jolta automaattikronon saattoi ostaa, omilta kotimarkkinoiltaan eli Japanista, joten Seiko 6139 on kuin onkin ensimmäinen markkinoille tullut automaattikronografi.

Seiko 6139 – mallisto

Esittelystään lähtien 6139-mallistoa valmistettiin noin kymmenen vuoden ajan, ja erilaisia versioita on melkoinen määrä. Ensimmäinen markkinoille tullut 6139, eli 6139-6000 (”Pogue”) on mallistosta varmasti tunnetuin ja samalla omalaatuisin. Muotoilu on kulmikas, ja kuori on aikakauden tyyliin nähden hyvinkin kookas. Samaan aikaan esitelty 6139-6010 oli taas selkeästi perinteisempi muotoilultaan, ja se onkin tällä hetkellä edullisin tapa päästä kiinni aivan ensimmäisiin yksilöihin.

Malliston sydän, eli itse koneisto, on varsin mielenkiintoinen: vaikka olisi voinut kuvitella että ensimmäinen automaattikronografi olisi vielä rakenteeltaan yksinkertainen raakile, ja muut uudet innovaatiot tulisivat käyttöön vasta kehitystyön myötä vuosien kuluessa, 6139 sisältää monia teknisesti kehittyneitä ratkaisuja. Kronografin toimintoja ohjataan niin sanotulla tolpparellillä (”column wheel”), jota pidetään hienostuneempana tapana kuin muutoin yleisempää vipumekanismia. Toiminnallisesti näissä kahdessa ei kuitenkaan ole suurta eroa. Lisäksi kronografirattaan kytkimenä toimii vertikaalikytkin (“vertical clutch”), perinteisen kytkinrattaan sijaan. (Kts. tarkempi selostus jutun alla)

6139-koneistoja on tarkkaan ottaen neljä eri versiota: 6139A ja 6139B, ja molemmista 17- ja 21-kiviset versiot. A-versio oli alkuperäinen, ja korvautui päivitetyllä B-versiolla 1971 alkaen. Laakerikivien määrä vaihteli siten että 21-kiviset versiot ovat Japanin markkinoille tarkoitettuja, ja 17-kivisiä versioita myytiin muilla markkina-alueilla. Kaikissa versioissa käyntitaajuus oli 21600 bph, ja käyntivara 45 tuntia. Japanin markkinoille tarkoitetut mallit erottaa tämän lisäksi paitsi Kanji-päivyristä, myös taulun “5 Sports” ja “Speedtimer”-teksteistä. Eri ikäiset mallit taas erottaa toisistaan muiden merkintöjen perusteella – ensimmäisissä kelloissa luki sekä taulussa että takakannessa “WATER 70m PROOF”, mutta se vaihtui vuoden 1970 aikana “WATER 70m RESIST”-tekstiin. Lopulta vesitiiveysmerkintä poistui taulusta kokonaan, 1971 tai 1972 lähtien, hieman mallista riippuen.

Teknisten ratkaisujen lisäksi poikkeuksellista oli myös se että 6139-koneistosta puuttuu kokonaan ns. juoksevat sekunnit – ainut sekuntiviisari on ajanoton iso sekuntiviisari keskellä taulua. Tällä on todennäköisesti ollut osansa siinä että 6139 ei varsinaisesti ole mitenkään tavattoman kookas koneisto, ja mallistosta löytyykin hyvin myös kauluspaidan hihan alle mahtuvia versioita.

Ostamassa 6139-kronoa?

Kuten yllä tulikin jo mainittua, erilaisia malleja on melkoinen liuta – innokas keräilijä pystyisi keskittymään yksinomaan 6139-malliin ja silti omistaa helposti kolmattakymmentä keskenään erilaista yksilöä. Kelloja on myös valmistettu lukumäärällisesti paljon, joten ei kannata lannistua vaikka itselle mieluisasta mallista ei löytyisikään heti hyväkuntoista yksilöä.

Vanhojen kellojen yhteydessä on pakko puhua varaosien saatavuudesta: vaikka Seiko ei enää myy näin vanhoihin malleihin uusia osia lainkaan, NOS-osia ja varaosakelloja “elintenluovuttajaksi” löytyy kyllä riittämiin. On kuitenkin yksi osa, jonka kanssa kannattaa olla tarkkana, nimittäin kronografin kytkin, jonka hajoaminen ei ole täysin tavatonta. Kytkimiä ei ole kovin helposti saatavilla, ja hinta voi olla korkea, joten kronon toiminnasta kannattaa mahdollisuuksien mukaan pyrkiä varmistumaan ennen ostoa.

Toinen haaste ovat ns. frankenwatchit. Erityisesti Pogue-mallit ovat olleet suosittuja jo pitkään, minkä johdosta näitä, kuten monia muitakin haluttuja vintage-Seikoja on myyntitarkoituksessa kyhätty kasaan erilaisista kopio-osista ja eri kelloyksilöiden osia yhteensovittelemalla. Esimerkiksi vuosikymmenet kovassa käytössä ollut kello saadaan nopeasti ja edullisesti näyttämään uudenveroiselta uusilla aftermarket-osilla (taulu, osoittimet, bezel, ranneke) ja uudelleenhiotulla kuorella, ja eri kellojen varaosista kasattu koneistokin toimii ainakin hetken jotenkin vaikka kokonaan ilman voitelua, mutta lopputulos ei pahimmillaan ole kovin pitkäikäinen. Alun perin näitä kelloja myytiin eBayssa, ja ne tulivat yleensä Aasian suunnalta, mutta nykyisin frankenwatcheihin erikoistuneita myyjiä löytyy lähempääkin, esimerkiksi Brittein saarilta.

Lisätietoja:

Englanninkielinen kattava kirjoitus aiheesta ”ensimmäinen automaattikronografi” Heuer-keräilijä Jeff Steinin OnTheDash-sivuilta: http://www.onthedash.com/docs/Project99.html

Seiko 6139 – the other first automatic chronograph: https://www.hodinkee.com/articles/just-because-seiko-6139-the-other-first-automatic-chronograp

Seiko 6139-600x (pogue) collectors guide: https://thespringbar.com/blogs/guides/the-seiko-6139-600x-collectors-guide

Kronografin kytkentämekanismit

Perinteisissä kronografi-koneistoissa voima keskisekunti/laskijarattaalle välitetään sekuntirattaalta kytkinrattaan välityksellä. Tämä ratkaisu saattaa aiheuttaa selkeästi havaittavan viiveen käynnistyspainimen painalluksen ja kronon laskijaosoittimen liikkeelle lähdön välissä. Vertical clutch/pystykytkimessä ideana on, että kronon keskisekunti/laskijarattas pyörii kokoajan ja kytkin päästää akselin mukaan liikkeeseen aina ajanottoa käytettäessä. Eli teoriassa laskijaosoitin(keskisek.) lähtee liikkeelle saman tien.